Back on Track!

Katkaistaanpa pitkä päivitystauko kuvasarjalla! Kuvista kiitos Reetalle :)

Tapahtui taannoin ensimmäisenä pakkaspäivänä Tammelassa:

Pieni (miten se tuossa näyttääkin aivan superpieneltä!) lapinkoira sai jälkivaljaat päälleen (hetki pitää kulkea aina kolmella jalalla, kun on ällöä :D)

Lähtö on reipas... (Emännän askelluksen ylevyydestä ei kannatakaan puhua..)

Puhumattakaan siitä, kun päästään kunnolla vauhtiin - sinne meni, ja liinanpäältä meinasi lähteä rillit ja pipot ja kaikki ryteikköön kun piti mennä niin reippaasti! (Kuvaajakin löytää lopulta jäljen päähän onneksi, kun reitti kerran on merkitty...)


Hienosti löytyi purkit matkan varrelta ja intoa olisi ollut vielä jatkaakin! Emäntä kehuu reipasta pientä nenäkoiraa. Mutta valitettavasti Pieni joutui tältä kertaa jäljestyksen lopettamaan. Jatkoa on kyllä piisannut säännöllisesti, ja se jos mikä on ollut meidän kaikkien mielestä mukavaa!

Hurvittelua ja lekurilla käyntiä

Aloitetaan ikävistä asioista: Hepun pehvan iho roihahti taas, viikon verran ab-kuurin loppumisen jälkeen. Eka lääkäri suositti sterilointia, mutta ei osannut juuri muuta sanoa... Munasarjojen ultraamista suositteli, kun Hepuli kiljahteli mahan puolelta painellessa. No, se kyllä muutenkin reagoi enemmän kuin yleensä lekurilla, koska viime kerralla otettiin raapenäytteitä, ja sehän ei mitään mukavaa hommaa ole :( Eli kiljahtelu saattoi johtua siitäkin.

Toinen lääkäri oli sitä mieltä, ettei munasarjoja voi noin vain tunnustella ja että Hepu kiljahteli satunnaisesti, paikasta riippumatta, koska "on kärsimätön". Päädyttiin siis edelleen hoitamaan ihotulehdusta, nyt kunnollisella lääkekuurilla (alkaa oikeastaan ärsyttää kuinka lyhytnäköistä hoitoa ollaan aiemmin saatu), ulkoisella lääkevoiteella ja ihon kosteuttamisella pesuin + Nutrolin-öljyllä. Onnistuin ostamaan epätoivoissani myös allergiaruokaa, joskin maalaisjärjellä päätimme, ettemme alakaan vielä syöttää sitä. Katsotaan ensin lääkekuuri. Jos sen jälkeen iho roihahtaa, Hetta pääsee allergiaruoalle. Jos ei, syötetään säkki muuten vaan jossain vaiheessa pois.

Sterilaatiota suositti tämäkin lääkäri silti. Emme kuitenkaan halua sitä "varmuuden vuoksi" tehdä. Siitähän ei vielä tiedä, tuleeko Hetasta jalostuskelpoista muutenkaan, vaikka ihotulehdus paranisikin eikä johtuisi allergiasta. Mutta haluamme pitää mahdollisuudet vielä auki. Allergisella tai hormonaalista ihottumaa potevalla koiralla en pentuja teettäisi, mutta tässä ei kuitenkaan välttämättä ole vielä niistä kyse. Taustahan on se, että kesäkuun alkupuolella meikä huuhteli Hetan persusta päivittäin 5 minuuttia suihkussa, koska ell käski. Siis turkki kastui lopulta ihoon asti eikä varmasti kunnolla kuivunutkaan, kun tämä ei ollut vielä pudottanut villahousujaan. (Ja tästähän olen siis itseäni nyt kohta nelisen kuukautta kiitellyt.) Toivotaan, toivotaan, toivotaan että nyt selviää tämä asia!

Muuten tuntuu, että asiat ovat menneet parempaan suuntaan yleisesti. Säännöllinen hurja-lenkkeily Penan kanssa tuntuu sopivan Hetalle tosi hyvin. Treenattukin ollaan vähän paikallaoloa ja odottamista. Agilitytreenaamisen avuksi lähinnä näitä kehitellään, mutta toki siellä alkeistokossakin kaikenlaista uutta kivaa tulee. Tosi pentumainen ja vilkas Hepu vieläkin on - tehokas treeniaika on syytä pitää sellasessa kolmessa minuutissa, jos jotain luoksetuloja ja seuraamisia ottaa. Toki sitten näitä meikän sisäagilityohjauksia voi tehdä pidempäänkin, ainakin puolen ruokakupillisen verran :)

Oltiin turisteilemassa Jyväskylän erikoisnäyttelyssä ja sielläkin meni tosi mukavasti. Oli mukava nähdä tuttuja (terkut Oodille!) ja huomata, että koira voi oleilla näyttelypaikalla ihan rauhassa. Jos sitä kevään puolella vaikka päästäis itekin johonkin kehään asti! Tuo oli kyllä loistava treenitilanne: Hepu oli paininut koko eilisen päivän holsku Santun kanssa, kun käytiin mm. sienessä ja mökillä! Se oli niin väsynyt, että oli varmaan siksikin niin rauhallinen. Loistava oppimismielentila siis :) (Kun ei ole yliväsynyt, jolloin varmasti voisi olla levoton.) Samaa mielentilaa saatiin hyödynnettyä, kun kylässä kävi 7-viikkoinen vauva. Toki Hepu oli siitä kiinnostunut ja kävi heti nuuskuttamassa jalkoja, mutta uskoi hyvin, kun pyysin kauemmaksi, ja kävi hetken päästä rauhassa makoilemaan. Jos tuo on virkeä, niin käyttäytyy innostavissa tilanteissa usein yli-innokkaasti haukahdellen ja joskus poukkoillen. Sellainen käytös ei tietenkään lasten seuraan sovi. Ja kuulemma jotkut koirat voivat olla vauvan tuoksusta hyvin ihmeissään tai innostuneita. Tuoksuuhan ne ihan ihmisenkin nenään voimakkaan suloisilta :)

Viikon päästä tuleekin sitten taas muutoksia elämään, kun vihdoin muutetaan omaan kotiin, jota ollaan nyt puoli vuotta remontoitu. Piha on vielä aitaamatta mutta jos sen nyt ennen routia saisi vielä tehtyä. Ollaan oltu täällä jo muutamia viikonloppuja ja Hepu on kuin kotonaan, joten muutosta ei ehkä nyt tule niin stressaavaa. Toivotaan niin!

Vauhtia piisaa

Tällaista menoa meillä on lähiaikoina harrastettu! Kuvaus on tollasta Blair Witch Project -tyyppistä heiluntaa, eli pään saa tällä varmasti sekaisin, mutta myös hyvän mielen :) Ihan paras lenkkikaveri on siis videolla esiintyvä Pena. Noitten harhautus- ja jahtauskuvioista saisi muutama jalkapalloilija ottaa hyvinkin mallia!

Agilitystä jäätiin talvitauolle hyvillä mielin. Uusia esteitäkin opittiin (pussi) ja Hepu ohjautui useammankin esteen peräkkäin ja leikki hyvin pallolla. Meikä siellä vaan aina meinaa kompuroida tiellä :D

Erkkarituristiksi ollaan vissiin ainakin joksikin aikaa tulossa, nähdään kenties siellä!

Hiljaiselo päättyy n-y-t NYT!

Onpas aikaa vierähtänyt hurjasti... Koko kesä. Meillä on ollut kyllä varsin kiireisiä kuukausia tulevan kotimme remontoinnin parissa. Emäntäkään ei ollut kesällä varmasti yhtäkään päivää vain kotona, lepäillen. Huh. Syksyn myötä on palattu töihin (isännällä ei lomaa ollutkaan) ja perusrutiineihin. Tai ei nyt oikeastaan ihan perus-, kun kahdessa paikassa yritetään olla samaan aikaan.

Koiran kanssa on ollut vastoinkäymisiä mutta sentään riemuakin. Anaalien hoidon jälkeen vaivoiksemme tuli hot spot, joka olikin sitten tosi kipeä ja Hepu joutui luopumaan upeista villahousuistaan ja osasta häntäkarvojaankin :( Tästä olen paljon itseäni syytellyt, mutta eipäs mennä nyt siihen enää rypemään. Paraneminen oli tosi hidasta ja nyt lopulta rokotusten yhteydessä ihoa vielä katsottiin ja jouduttiin vielä lääkekuuri syömään ihotulehdukseen. Raapenäytteitäkin otettiin mutta eipä niissä mitään ollut. Saatiin varmuudeksi silti Strongholditkin ja kortisonikuuri, jotta iho rauhoittuisi. Sen aikana ja muutaman lääkeshampoopesun jälkeen ovat kutinat nyt onneksi ruvenneet asettumaan. Seurataan vielä muutama viikko tilannetta - jos vielä kutisee, ruvetaan tutkimaan, voisiko olla allergiaa. Mutta nyt onneksi toistaiseksi ainakin vaikuttaa ihan hyvältä. Taustana on kuitenkin vielä se, että vaihdoimme keväällä ruokamerkkiä, tosin sellaiseen, jossa ei ole juuri viljoja, jotka kai helpommin allergisoivat. Karvojen leikkaus nyt on toki vain kosmetiikkaa, mutta harmittaa silti, että jää lappalaiserkkari välistä, kun olisi ollut sopivasti anoppilan lähellä.

Heinäkuun alussa Hetalla oli myös valeraskausoireita, se oli aivan omissa maailmoissaan, herätteli muutamana yönä (todella poikkeuksellista siltä!) ja etsi pesäpaikkaa: koirakoulussakin metsästä tullessa se ei tullut luokse, mutta ei myöskään leikkikavereiden luokse, vaan käveli pihaan tutkimaan koloja :O Sen jatkoksi sitten tulikin tämä muu sairastelu. Eli koira oli hyvin apaattinen pitkään, kun oli takapää tosi kipeä. Pelkäsin jo, että voiko sillä olla samalla kohtutulehdus tai jotain, kun oli niin kipeä. Siitä ei kuitenkaan ollut muita merkkejä, ja pahimmat päivät menivät hoidon alettua kuitenkin sitten ohi.

Valeraskauden ja sairastelun takia jälkireenissäkin oli taukoa, enkä ole oikein nyt päässyt kunnolla uuteen jälkientekorytmiin. Ollaan tehty lähinnä motivaatiota nostavia tuoreehkoja jälkiä, jotka ovat sitten menneetkin riemukkaasti. Ennen sairaslomailua Hepu selvitti hankaliakin kulmia jäljillä ja oli reipas. Intoa on haettu takaisin, ja onhan tässä vielä pari kuukautta sulan maan aikaa jäljellä!

Ehkä kivuistakin johtuen Hepu on myös ollut varsin ärhäkkä tai reaktiivinen lenkeillä. Jotkut muutkin ovat blogeissaan miettineet kovasti, mitä tehdä, kun koira ei tunnu esimerkiksi ohitustilanteissa toimivan. Monta melkein-ainakin-itkua olen lenkeillä vääntänyt, kun tuntui, että keväällä koiran käytös meni lyhyessä ajassa paljon parempaan suuntaan, kun saimme koulutusohjaajalta neuvoja. Ja nyt sitten taas hillutaan ja välillä jopa sellaisille asioille, joita ei ennen huomattukaan. Toisaalta aivan viime viikkoina, kun tuo kutina on saatu hallintaan, olemme saaneet tehtyä rentojakin hihnalenkkejä. Eli jotain valoa asiassa taitaa olla, mutta ymmärrän syvästi kaikkia, jotka tuskailevat asian kanssa. Turhauttavinta meillä on ollut juuri tämä, kun tuntuu, että kaikki asiat menevät päin seiniä tai tulee takapakkia. Sellaisina aikoina kun vielä päästää koiransa irti, vaikka pusikossa on peura, alkaa olla kutakuinkin valmis myymään kaiken, muuttamaan Intiaan ja kasvattamaan toukkia. (Saatiin siis Hetallekin ensimmäinen jahtikokemus, ja ihan mun omaa tyhmyyttä oli. Onneksi reissu kesti sellaiset kolmisen minuuttia.)

Toisaalta olemme saaneet oikein hyvän lenkki- ja painikaverin, pihakoira Penan. Pena ja Hetta ovat kovin samankokoisia, -vauhtisia ja -intoisia leikkimään! Yhtään ei tarvitse kytätä, onko jompi kumpi alakynnessä tai muuta vastaavaa. Mettässä vedetään sata lasissa (ja sillon sitä vauhtia siis todella ON) ja jos pysähdytään, alkaa paini. Kaverit ovat vieläpä aika samanikäisiä eivätkä kyllästy juoksemaan. Hepulla kyllä tämän kesän jäljiltä loppuu kunto aiemmin, ja se makailee sitten sammalikossa hetken :) kunnes taas alkaa paini!

Penan seurassa (ja ihmisensä innostamina & rohkaisemina) olemme aloitelleet uutta harrastusta, agilityä. Koirakoulussa käymme Eskarissa, joka on alkeistokoryhmä nuorille koirille. Tästäkin voisi sen verran kertoa, että kun menimme Eskari-tunnille yli kuukauden tauon jälkeen, minä olin iloinen ja innoissani, ja niin taisi olla Hettakin. Arvatkaa montako minuuttia se räksytti narun päässä? Yleensä veikkaukset on "kolme" tai "viisi". No, 38. Tiedän, koska kun se vihdoin otti kontaktin, sanoin ohjaajalle että tässähän vois vaikka kattoo kelloa :D Sitten se oli viis minsaa kontaktissa ja teki hommia ja loput kaksi söi käpyä. Toki täytyy paljastaa, että emäntä alkoi siinä 25 minuutin kohdalla itkemään, mutta ohjaaja lohdutti, että tämä on aivan normaalia ja että minun pitää vain ylväästi odotella. "Teidän täytyy nyt vain hieman aistia atmosfääriä." :D Kannatti se sitten lopulta onneksi. Seuraavalla viikolla varustauduin myös paremmin herkuin ja koira toimi vaihteeksi hyvin! Tehtiin eteenmenoakin ihan uusin kuvioin ja koira oli hieno! (Itse kylläkin peruutin parkkiksella kiveen.) Muutkin kerrat ovat menneet sitten ihan normaalin vaihtelevasti.

Agilityharkoissa olimme tänään viidettä kertaa. Lähinnä on menty hyppyjä ja putkia erilaisin ohjauksin, tänään myös pituus, ja muutaman kerran kokeiltu kontaktiesteitä. Treenit ovat menneet välillä hyvin ja välillä vähemmän hyvin :D Silloin on mennyt hyvin, kun on käyty Penan kanssa kolmen vartin metsälenkillä ennen reenejä. Silloin kun ei käyty eikä koirapuistoonkaan käyty, Hepu sai avaralla kentällä juoksuhepulin ja suoritteli myös itsekseen mm. A-estettä ja rallatteli vaan ympäriinsä... (Ja siis juoksi täysiä, mikä tuntuu olevan sen elämäntehtävä...) Emäntä säästi sillä kertaa itkut kotiin ja nöyrtyi kuivin silmin. No joo. Toki kaikkea ei tarvitsisi ehkä ottaa niin vakavasti kuin minä otan, mutta eipä sille aina mitään voi. Tuo rallattelu ei onneksi ole nyt toistunut. Kesällä mökillä oli myös havaittavissa lisääntyvää rallattelua, joten koira ei ollut vapaana pihassa, jollemme tehneet yhdessä jotakin. Hallintakuurillakin siis olemme tässä samalla, ettei projektit lopu...

Toisaalta tänään taas oli tosi hienot reenit! Hepu jossain vaiheessa meni esteen sivusta jostakin syystä helposti, mutta olemme nyt kotona hieman sisällä harjoitelleet, ja treeneissä hypimme ensin koiran kanssa yhdessä, ja se meni tänään kolmenkin hypyn sarjoja hienosti suoraan namikipolle! Onnistuimme myös hyppy-putki-hyppy -yhdistelmässä! Tai siis emäntä ehti jonnekin osoittamaan kai ehkä jollain oikealla kädellä ja koirapa hyppäsikin! Taitava tyttö. Hepu leikkii myös hyvin ja sitten pidettiinkin hirmu bileet lelun kanssa! Treeniajan täytyy olla kyllä todella lyhyt, koira alkaa muuten haahuilla, kun väsähtää. Nyt oli sikälikin onnistunut kerta, että viimeisessä jutussa oli vielä hienosti intoa!

Tällaista kuuluu meille. Muutto on vihdoin luvassa noin kuukauden sisällä. Takapiha olisi tarkoitus aidata vielä ennen muuttoa. Sitä odotan kovasti, koska Hepu niin rakastaa juoksemista, eikä ainakaan syyspimeillä muuten joka päivä metsään pääse.

Lammaspaimennusta kokeilemassa

Käytiin kokeilemassa lammaspaimennusta Liedossa Koirataidon koulutuksessa, joka oli järjestetty paimensukuisille lapinkoirille rotuseuran kautta. Ensin mentiin isolle laitumelle kuljettamaan laumaa. Ohjeistuksen ajan Hetta lähinnä söi kakkaa ja nuuskutti, selvästi se oli hämmentynyt. Mutta ei se sentään hinkunut aidan takana seuraavien koirakoiden luokse, vaan touhuili itsekseen.

Tässä kuvassa kouluttaja demonstroi paimensauvan käyttöä ja Hetta on jo alkanut hieman katsella lampaita. Tästä sitten lähdettiin niitä liikuttamaan: ihmiset näyttivät esimerkkiä, kun Hepua ujostutti. Noin puolessa välissä peltoa se uskalsi ruveta pyrkimään lampaiden luokse ja siitä tietty sai hirmu kehut! Nämä lampaat olivat rauhallisia uuhia.



Tässä on tultu kuljetusmatkalta jo takaisin portille päin ja näkyy, kuinka Hetta itsekin painostaa lampaita. Lampaat vielä harkitsevat, tarviikohan tuota väistää :D



Tässä äskeinen tilanne laajempana. Lampaita ajetaan hieman lähemmäs aitaa ja koitetaan saada ne pysähtymään ottamalla etäisyyttä (ne ravasivat aiemmin vähän, kun mentiin sen verran lähelle). Etualalla on kouluttajan working kelpie, joka oli apulaisena. Oli kyllä uskomattoman hienoa katsella sen ohjautumista ja toimintaa!



Koiran täytyisi pitää sopivaa etäisyyttä laumaan ja se koossa ja paikallaan, kun ohjaaja tekee jotain eläinten kanssa. Tässä minä tarkistelen korvamerkkejä ja Hepu harjoittelee etäisyyttä. Tässä vaiheessa se oli jo hyvin syttynyt lampaisiin ja komensi niitä haukkuen. Ei se kuitenkaan hulluna huutanut onneksi, sekään kun ei ole tarkoituksenmukaista.



Vielä kuljetusta: Hepu pitää kai tässä laumaa etukulmalta koossa.


Ison laitumen lisäksi kokeiltiin lampaiden liikutusta pienemmässä pyörötarhassa, jossa oli 4-5 pässiä. Hepun vuorolle vaihdettiin juuri levänneet pässit. Olimme ekana ryhmästämme vuorossa, joten en ollut nähnyt, mitä siellä tehdään. Olinkin siis aivan pihalla koko ajan :D Lampaat on aika erilaisia kuin esim hevoset: olen käsitellyt useita hevosia pyöröaitauksessa eli liikutellut niitä kehon kielellä jne, mutta lampaat ei meikäläisen kropasta piitanneet mitään :D Ne vaan tunki yli, välistä ja ohi... Autuaasti olin myös unohtanut alun pohjustuksen, että lammas on nojaileva eläin - tuupittua niitä ei saa juuri mihinkään suuntaan.

Pikku aitauksessa siis kouluttaja otti koiran liinaan ja ohjaaja kulki eri suunnilla suhteessa koiraan ja lampaisiin. Hepu ajoi lampaita hyvin, mutta välillä aina hämmentyi ja jäi vähän nuuskimaan maata. Sitten taas mentiin. Harmillisesti minulla ei ole tästä aidasta kuvia, mutta tarkoitus oli siis kuljettaa lampaita "tasapainossa" suhteessa ohjaajaan ja kääntää ne ja lopuksi tuoda ne kohti ohjaajaa. Koira haukkui tasaisesti ja ohjaaja pööpöili ympäriinsä :D Jeps. Lopuksi vielä ajettiin pässit kolmen koirakon voimin eri laitumelle. Takaa ja sivulta ajaessa Hetta hoiti hommaa, mutta etummaiseksi koiraksi jouduttuaan oli lähinnä kiinnostunut pääsemään apuna olleen borderin kanssa leikkimään... Ei kuitenkaan pelännyt takanakaan tulevia lampaita, onneksi. Puolessa välissä päivää oli alkanut sataa, ja tässä vaiheessa muuten losotti oikein kunnolla... Uitettuja lappalaisia oli päivän päätteeksi!

Arvioinnissa Hetasta sanottiin, että se kiinnostuu voimakkaasti lampaista, ajaa halukkaasti haukkua käyttäen ja hakeutuu satunnaisesti tasapainoon. Etäisyys ja paineen käyttäminen vaihtelivat, osin kunnioitti lampaiden pakoetäisyyttä, painosti rauhallisesti ja osin painosti liian voimakkaasti, ei kunnioittanut pakoetäisyyttä. On innostunut, mutta välillä on sijaistoimintoja, jotka voivat johtua mm. väsymyksestä.

Nyt täällä onkin aika sikeästi nukkuva kaveri! Se käyttäytyi ihan hienosti odotteluajat yms, mutta silti meidän on tarve harjoitella tylsää odottelua, eli puistoon lukemaan koiran kanssa, jotta se oppii rauhoittumaan vielä paremmin. Tällainen kesäprojekti alkakoon!

Jälkireeniä ja karvanlähtöä

Hetalla on nyt lähtenyt karvanvaihto ihan kunnolla käyntiin, hyvä niin. Onkin ihan hyvät hetket ohentaa pohjavillaa edes vähän... Itsekään en erityisesti helteitä kaipaa, saati sitten tuo koira. No, onneks ei oo kovin kuuma asunto.

Viimeiset kaksi jälkiharjoitusta on olleet kyllä ohjaajalle erittäin opettavaisia... Kun jäljestämisessä tärkeimmät ohjeet on luota koiraasi ja älä ohjaa koiraa jäljellä niin kuin hel**tin vaikeeta on olla sitten kiltisti siellä liinan päässä... Ollaan nyt alettu harjoitella kulmia, ja ekan kulmajäljen vielä kävin itse tekemässä ja silti olin yhessä vaiheessa aivan varma, että ollaan jossain hevon kuusessa, koska kuka pässi nyt tälläsen moukuran tähän jälkeen tekisi... Kunnes näin seuraavan merkin :D En siis ehtinyt ruveta ohjaamaan koiraa, harkitsin vasta - onneksi. Hyvä opetus minulle.

Tämänpäiväisen jäljen teki isäni eli en sitten voinut onneksi itse yrittää muistella mistä se menisikään. Oltiin harjun rinteessä ja sovittiin, että tehdään kaksi kulmaa: ensin mennään suoraan harjun alla laaksossa, sitten loiva kulma, kiivetään ylemmäs rinteelle ja siellä loiva kulma, josta jälki jatkuu harjun suuntaisesti. Jälki vanheni vain reilun tunnin. Hetta oli nyt taas aivan liekeissä tuosta nuuskutuksesta ja "varasti" hieman lähdössä, joten mä rupesin fiksuna siinä jotain vielä uudelleen sorkkimaan. Niinpä se kurkkas ensin viereistä polkua, kunnes nosti kyllä jäljen - jonka se siis jo aiemmin bongasi, mutta mä häiritsin. Jäljellä se porhalsi niin, että multa luiskahti liina käsien läpi... Jeps. No, koira painaa häntä pystyssä metsässä ja mää yritän pysyä perässä. Pienen niityn kohdalla sitten varovasti huikkasin Hetalle että oottaa. Koira jäi seisomaan (oli juuri tarkistanut kulman kohdan kurkkaamalla sen vastaiseen suuntaan) ja jäi ihmettelemään keskeytystä ja perässä rontostelevia tyyppejä. Pääsin vihdoin liinaan kiinni ja sitten Hetta haukkui kolme kertaa (hassu!) ja syöksyi taas jäljelle. Seuraava moka: rinteessä ylemmäs kiipeämisen jälkeen piti tulla taas loiva kulma ja jäljen jatkua harjun myötäisesti. Ylempänä rinteessä olikin kuitenkin sellaista läpitunkematonta pusikkoa, että ylärinteelle kiipeämisen jälkeen tulikin tiukka kulma takaisin alaspäin. Mitä tekee ohjaaja? Jarruttaa koiraa kulmassa, koska eihän sen nyt pitäny noin mennä. Mutta niin vaan meni ja ohjaajakin onneks näki taas seuraavan merkin vain hetken jarruttelun jälkeen :D Tämän alamäen jälkeen jälki jatkui vielä harjun myötäisesti kivikkoisella ja risukkoisella alustalla. Ensimmäisen jälkeiset kulmat Hetta selvitti tekemättä mitään tarkistuksia ja loppupurkkia ehti jopa hieman tassulla raaputella ennen kuin huomasin sen. Hieno tyttö! Seuraavaksi vaan täytyy tehdä kunnolla vanhentunut jälki että malttaa tehdä tarkasti. Ja on tosi hyvä tehdä muiden tekemiä jälkiä, koska on pakko luottaa koiraan. Maastossa kun tulee jälkiä tallatessa aina jotain yllätyksiä, joiden takia suunnitelmaa täytyy vähän fiksata.

Hienosti tyttö kyllä hoiti hommat. Edellisestä jäljestä on pari viikkoa, kun tässä on ollut nyt kiireisiä aikoja. Intoa oli hurjasti. Jälki viikossa -tahti saattaa siis olla jopa liian tiukka, jos haluaa, että into säilyy. Tai sitten tehdä rutkasti haasteellisempia jälkiä ainakin: luulen, että kevään jäljet oli tuolle hieman tylsän helppoja.

Tylsempiä uutisia on, että Hetalla on anaalirauhaset nyt vaivannut. Mennään torstaina lääkäriin katsomaan, mikä on tilanne. Sitten voisi ehkäpä vierailla homeopaatilla, kun tuo ei aivan uusi vaiva Hepulle ole. Jos vaikka hommaan saisi sieltäkin apua.

Hetta 1 vuotta!

Synttäritypy ilta-auringossa!



Tuollainen se meidän nööpeli on!

Tänään oltiin juoksutauon jälkeen jälleen koirakoulussa, mikäs sen mukavampi synttärihupailu! Aluksi tuolla Lastentarha-kurssilla (jota me siis käydään nyt toista kertaa :D) tosiaan käydään aina metsässä ja peltotiellä leikkimässä. Tänään mukana oli kuusi koiraa, ja hienot rallikuviot ulottui pellolle asti. Lenkin lopuksi kutsutaan tietysti koirat luokse, ja tänään, ensimmäistä kertaa koskaan tuolla Hetta tuli luokse, vaikka muutkin koirat oli vielä irti! OOOOJEEEE! Yleensä siis homma menee niin, että Hepu ja 1-2 muuta koiraa vetää rallia viimeiseen asti, ja meidän luoksetulo sujuu niin, että Hepu joutuu ensin hetkeksi ohjaajan kainaloon :D siitä se sitten malttaa kyllä tulla, kun minä juoksen vauhdilla metsään. Mutta tosiaan, nyt ei tarvittu erityiskohtelua! Mahtavaa! Edistystä, hetkellistä ainakin! Ehkä me vielä joskus päästään harrastamaan jotakin, missä paikalla on muitakin koiria ja ollaan irti...

Kentällä Hepu oli tosi hyvin kontaktissa, paremmin kuin koskaan. Välillä vaan yritti huutaa minun namikäteen hieman lisää vauhtia... Mutta se oli aivan intopiukeena tekemässä hommia. Jee! Ehkä me nyt rohkaistutaan vihdoin menemään paikallisten Palveluskoirienkin reeneihin, liityttiin meinaan jäseniksi.

Jatketaan siis puuhastelua, nyt jo 1-vuotiaan typyn kanssa!

Vappuriehaa!

Tässäpä tunnelmia vappuaatolta, kun Santtu (noin 18 viikkoa) oli kylässä! Videolle ei ikinä saa napattua parhaita kiihdytyksiä, mutta tässä näkyy sentään vähän Hetan pikasinkoilua. Bonuksena Santun tasajalkaloikkia ja Hetan moka lelun kanssa loppupuolella :D

Ensi viikolla sitten yksivuotispäivitys, hui!

a

Toimelias pääsiäinen: leikkiä, jälkeä, juoksut!

Hepulilla on ollut monipuolinen pääsiäisohjelma. 13-viikkoinen Otso kävi kylässä ja kakruilla oli hyvät leikit tossa rivarin takapihalla, joka aidattiin puutarhaverkolla. Aita on sellainen, ettei siihen koiraa voi itsekseen jättää, mutta tollei väliaikaisesti leikkivät kaverukset pysyvät kyllä siinä. Otso oli nyt noin Hetan korkuinen, mutta jo noin 17 kg painava sakemanni-belggari-bullmastiffi-sekoitus. Käytiin tulevalla kodillakin (nykyisellä remppatyömaalla) ja Otso ui innoissaan vesiojassa! Hetan kaaliin ei oikein mennyt sellainen saukkous :D

Tänään taas oli ohjelmassa jälkikurssi. Käytiin lokakuussa "herätyskurssi" ja sen jälkeen ehdittiin tehdä yksi jälki ennen lumia. Tänä keväänä ei olla tehty vielä yhtään. Ihmisen jälkeä ollaan siis ajettu ja metsämaastossa. Nyt Hettan eka jälki oli suora ja tuore, kun edellisestä on kuitenkin se puolisen vuotta... Uutena asiana jäljellä oli matkan varrella namipurkkeja, joita ei kyllä olisi noin motivaation kannalta tarvittu. Mutta kivasti Hetta ilmaisi ne ja herkuteltuaan jatkoi omatoimisesti jälkeä. Ekalla jäljellä oli pituutta varmaan noin 100 metriä. Jäljelle päästyään muuten iloinen ja hepuloivakin koira muuttuu keskittyneeksi ja tarmokkaaksi etenijäksi, mitä oli hieno katsella. Jälki on kouluttajan mielestä ehdottomasti Hettan laji ja toki me ihmisetkin siitä tykätään, joten hyvällä mielellä voi jatkaa harjoittelua!

Toinen jälki oli ehkä 200 metriä pitkä ja suora, ja siinä aluskasvillisuus vaihteli vähän. Jäljen annettiin vanheta kaksi tuntia, joten Hetta joutui tekemään tosi tarkkaa työtä. Hienosti se tekikin! Loppupuolella oli hieman hämmennystä, kun tuuli olikin kääntynyt ja tuli sitten lopulta suoraan edestä. Mutta hyvin Hetta sitten teki omia ratkaisuja ja siirtyi takaisin jäljelle. Välillä olleen purkin herkut ei maistuneet, mutta loppupurkilla Frolicit kelpasivat hyvin. Hyvä mieli jäi ohjaajallekin! Jännittää vaan vähän tämä tuleva omatoiminen harjoittelu, kun ei ole kouluttajaa kuiskuttelemassa olan takaa ohjeita omaan käytökseen... No, eiköhän se siitä. Seuraavaksi uutena asiana aletaan tehdä loivia kulmia!

Loppupalaverissa oli kaikkien kurssilaisten koirat mukana, ja Hetta rupesi hieromaan tuttavuutta bretoniuroksen kanssa. Hepu kieriskeli maassakin, ja siinä huomattiin, että sillähän on alkanut juoksu! Juuri tunti sitten olin murehtinut, että voiko ne mennä jotenkin huomaamatta! Ei sitten kuitenkaan :) Eli meidän pikkuneiti on siirtymässä hieman isompien neitien joukkoon tässä nyt reilun 11 kk kypsässä iässä!

Hetta 11 kuukautta

Taas tuli muutama päivä sitten lisää kuukausia mittariin! Ei olla nyt mitään poseerauskuvia otettu, joten laitetaanpa tällainen Hettaa muuten hyvin kuvaava otos:


Niin kuin tuosta aivan selvästi näkee, kyseessä on siis harjaustuokio :D Harjaa koitetaan tavoitella tassuilla ja hampailla ja kiemurrellaan onnellisena. (No juu, kyllä tuo tietysti tarvittaessa antaa harjan olla rauhassa, mutta kun sillä on niin mukava leikkiä...) Varsin pentumainenhan tuo edelleen on, ja niitä ekoja juoksujakin vasta odotellaan. Käyttäytymisen muutoksia on lähiaikoina ollut äänenkäytön lisääntyminen, erityisesti tässä rivarin pihan alueella. Alkaiskohan reviirikäyttäytyminen jotenkin voimistua? Yhtenä iltana (siitä on kyllä monta viikkoa) toi jopa sanoi BÖH pihassa autosta nousevalle miehelle, vaikka ei yleensä kommentoi satunnaisia ihmisiä mitenkään (koiria kyllä sitäkin enemmän).

Alla on kuva viime Keski-Suomen reissulta - harvinainen hetki, kun Hetta ja Santtu makoilevat hiljaa! Tv:stä tuli sopivasti Beethoven: "Se kuolasi ja haisi pahalta, mutta se rakasti meitä." :D


Hetta oli eilen ekaa kertaa mukana meidän tulevan kodin remppatyömaalla. Se oli aika ihmeissään, varmaan siksi, kun oli paljon tuttuja hajuja, mutta paikka oli uusi, eikä mun isäkään ollut enää paikalla, vaikka varmasti oli paljon hajujälkiä. Hajujen löytymistä on hauska seurata. Hetta otettiin autosta vasta, kun katon tarkastaja oli jo mennyt katolle. Typy seurasi pihalta määrätietoisesti jälkeä tikapuiden alle asti, mutta sitten pitikin alkaa pyöriä ihmeissään :D No, se unohtui äkkiä, kun löytyi muuta nuuskuteltavaa, mutta sepä vasta olikin ihmeellinen juttu, kun tarkastaja laskeutui katolta ja vielä jutteli tullessaan! Mangustin tai sirkuskoiran eleitä nähtiin (ja kuultiin) taas kivasti. Ja pääsihän se Hepu sitten vielä kainaloonkin tutustumaan. Naapurustosta tavattiin myös aivan pikkuinen ranskanbulldogin pentu! Perheen 5-vuotias tyttö halusi silittää Hettaa ja Hepu oli aivan rauhassa paikallaan. Jee!

Maanantaina mennään jäljen jatkokurssille. Ei olla talven jäljiltä tehty vielä yhtään jälkeä, ehkä voisi jonkin helpon tehdä virittelyksi. Täytyisi päättää, miten opettaisi esineiden ilmaisun jäljellä (tästä kyllä varmasti puhutaan siellä kurssilla). Hettahan bongailee paljon ihmisen jättämiä tavaroita metsästä/ hangesta, ja olen sitä niistä kehunutkin. Viimeisin ja hauskin tapaus oli pururadan varrella olevaan männyn oksanhankaan nostettu hiusdonitsi. Hetta poikkesi radalta ja alkoi hyppiä mäntyä vasten. Annoin sille sitten sen donitsin ja se riehui sen kanssa seuraavat puoli kilometriä :)

Miten koira väsytetään?

Ei nyt sillä, että tuota Nööpeliä tarvitsisi jotenkin erikseen "väsyttää", rauhallinen se sisällä on muutenkin, mutta toimiva konsti kuitenkin on painia kaksi päivää 16-viikkoisen Santun kanssa :) Tultiin eilen ennen viittä kotiin ja Hetta asettui olkkarin matolle ja nukkui hievahtamatta yhdeksään, jolloin se huhuiltiin pissalle. Nyt sama homma jatkuu näköjään :D Ehkä se illaksi jo virkoaa.

Santtu (pk hollanninpaimenkoira) ja Hetta on nyt samankorkuisia, ja Hetta painaa 12 kg, Santtu 11! Mutta on se vielä sellainen honkkeli. Ehkä kuukauden päästä saavat vielä huolettomammin painia, kun toinenkin pysyy aina pystyssä, ja sittenhän se on jo Hettaa isompikin.... Mutta joo, oikein mukava viikonloppu oli ja kakrut tulevat hyvin toimeen! Toivottavasti niin on jatkossakin.

MUOKS: Tässä on näköjään aika-asetukset omituiset, eli maanantai-aamuna on kirjoitettu tämä teksti!

Ihana muisto viime syksyltä!

Tässä on reissutunnelmaa Oulusta lokakuun alusta. Hetta on tässä siis 4,5 kk ja ihan hassun supi-rääpäleen näköinen, kun peitinkarva ei ollut vielä kasvanut :)
Videolla on kaksi muutakin paimensukuista, joista musta narttu Miina on tällä aikaa siirtynyt ajasta ikuisuuteen :( Se kylläkin oli jo 14-vuotias - aika ketterää menoa oli vielä viime syksynä!
Vaalea uros Jalo on 7-vuotias ja ehkä maailman hellyydenkipein koira! Nämä koirat olivat innoituksena meidän rotuvalinnalle.

Räntää & rämpimistä

Takapihalla kinos on laskenut varmaan ainakin puoli metriä, mutta taivaalta tulee taas jotain valkoisensekaista ainetta. Sen verran on kevät myöhässä, että lauantain jälkikurssi jouduttiin siirtämään. Se oli kovasti odotettu, harmi, mutta toisaalta päästään pitkästä aikaa Keski-Suomeen, holskupentu Santtua leikittämään!

Kuvien fiksailussa ollaan oltu laiskoja, mutta lenkkeilyssä ahkeria. Nyt pääsee jo viereiselle kuntoradallekin, kun hiihtokausi on päättynyt! Siellä metsän puolella onkin sitten ihan kauheeta, kun entiset polut alkaa sortua - testattu on tässä yks päivä... Hetankin eteneminen oli hieman töksähtelevää, kun piti tulla vähän väliä ihmettelemään kinoksiin kaatuilevaa emäntää.

Joillakin foorumeilla on paljon puhuttu irtokoirista, joita pitää häätää oman kimpusta. Meille tuli ensimmäinen sellainen juuri tuolla rämpimisreissulla. Hirmu räksytys alkoi kun kuljettiin yhden rivarin ohi, ja sieltä ilmeisesti tuli juuri koiria pihalle. Räksytys vaan jatkui, ja kun päästiin jonkin matkaa metsään, räksykoira ilmeisesti laskettiin vapaaksi. Koira pöllähti meidän perään. Polulla oli korkeat reunavallit, joten menin Hepun ja irtokoiran väliin, en tainnut edes sanoa mitään, kädellä osoitin sitä vissiin. Sitten se häipyi, vähän aikaa rallaili siinä eestaas. Hepu tietty räksytti perään, mutta muuten tuntui vaan hieman kummastelevan tällaista hurjaa perhoskoiraa. Jäin oottelemaan sen verran, että ihmiset ehtivät mutkasta näkyviin, ettei satuta lähtemään samalle polulle. Seurue (jossa oli myös collie) huikkasi jatkavansa eri suuntaan. Ihan kiva, niin pääsi Hepukin sitten rallailemaan suunnitelmien mukaan.

Ollaan siirrytty käsiruokintaan tai saalispalkkaukseen tai mitä nimeä kukakin sitten käyttää. Aika heikonlaisesti menee näin tokana päivänä nappulaa, mutta eiköhän se siitä, kun huomaa, ettei eksoottisempaa tai kupista saatavaa ruokaa ole enää tarjolla... Tavoitteena on kehittää suhdetta ja hallintaa. Meidän arki on mukavaa eikä mitään kovin ihmeellisiä ongelmia ole, paitsi että Hepu suhtautuu intohimoisesti kaikkiin potentiaalisiin kavereihin. Niin että jos joskus haluaisi harrastaa jotakin, missä koira on irti (ja paikalla on muitakin), niin tarviihan tuota hallintaa rakennella. Lisäksi tää on hyvä juttu itselle, kun on kuitenkin perusluonteeltaan pikkaisen (?) laiska, niin on pakko naksutella tai jotakin muuta koiran kanssa puuhailla joka päivä, mikä saattaa muuten helposti jäädä. Toistaiseksi ruoka (siis tavallinen nappula) ei lenkillä uppoa, joten tätä kotiaktivointia sitten on järjestetty enemmänkin. Mutta eiköhän se siitä tosiaan ala myös upota muuallakin pikkuhiljaa!

Jos sitten seuraavassa päivityksessä vielä niitä näyttelykuvia! Siinä tuli Hepusta ihan kivoja 10 kk kuvia, mutta kohtahan tässä pyörähtää 11 kk täyteen... Ei ole juoksuja vielä kuulunut, mutta käytöksessä olen välillä ollut huomaavinani muutoksia. Tiiä siitä sitten. No, mikäs hoppu tässä olisi, ootellaan vaan rauhassa :)

Katselmus-reissun kuulumisia

No niin, nyt on sitten koettu sekä ihmisten että koiran osalta ensimmäiset koiranäyttelyt! Tai no, eihän tuo paimensukuisten katselmus virallinen näyttely ole. Varsin mukava tapahtuma taas on!
Lauantaina oli kyllä miellyttävä märkä lumisade koko päivän ja tosi liukas keli. Kaatusinkin kotona aamulenkillä oikein kunnolla, mäiskis vaan. Tuomarinkartanolla ei erityisesti liukasteltu sitten enää, onneksi. Sunnuntaina olikin sitten ihana kevättalven ilma! Kuva on siis sunnuntailta: P. Nölli katselee kehiä kisaturistina.


Meidän tavoitteet osallistumiselle oli, että koira malttaa pysyä nahoissaan muiden seassa ja että saataisiin jokin lausunto tuosta kakarasta. Ensisijaisesti lähdettiin siis osallistumisen ja sosiaalistamisen ilosta mukaan, ja niin varmasti lähdetään toistekin, jos vaan kivoja tapahtumia on kulkumatkan päässä. Täytyihän tytön aina aluksi paikalle saapuessamme kommentoida kaikkea mahdollista ja intoilla, mutta äkkiä se siitä asettui. Koiria oli paljon ja tilaa vähän mahtavien lumikasojen ansiosta, joten aika lähekkäin jouduttiin hengailemaan, mutta eipä siinä ongelmaa ollut. Juniorinarttujen (9-15 kk) luokassa oli 28 osallistujaa, joten alun kierroksella, kun kaikki olivat kehässä, oli kyllä aivan kuono kiinni toisen hännässä. Eipä siinä paljon juosta voinut, mutta yksilökehässä sitten kyllä.

Minä (Laura) olen esittänyt näyttelyissä hevosia, mutta en koskaan koiria. (Miten ne hevoset voi muutenkin tuntua paljon helpommilta eläimiltä... :D) Jännitti siis aika paljon. Ennen luokan alkua käytiin kehässä juoksemassa vähän ja meni tosi hienosti! Kun sitten meidän arvostelun aika tuli, tuomari tervehti ja rapsutteli tuota höpönassua tietenkin aluksi. Sitten piti lähteä ravaamaan - ja esitimmekin tonttutanssin!!! Hetta menee aina paijailusta (esimerkiksi kesken lenkin) ihan leikkimis-moodiin ja alkaa pöllöillä, ja niin se sitten tuollakin poukkoili, hyppi ja alkoi riekkua hihnan kanssa! Huippua :D (kannustajat kentän laidalla ei uskaltaneet katsoa...) No mää olin päättänyt jo etukäteen suhtautua tilanteeseen rennon humoristisesti, ja niin sitten kysyin tuomarilta, voidaanko ottaa toinenkin kierros. Muutaman makupalan avulla Hetta rauhoittui ja ravasi sitten ihan hyvin. Tuomari tunnusteli myös kulmauksia, mutta hampaat sai itse näyttää. Tiedossa olikin, että sitä meidän täytyy vielä harjoitella (lähinnä sitä, että tuo malttaisi pitää päänsä kauemmin paikallaan!), mutta kyllä ne saatiin tarkastettua. On tästäkin tilanteesta kyllä toisessa kamerassa joku edustava kuva, täytyy tehdä tänne sellainen ei näin -kooste jossain vaiheessa :D

Hetan arvostelu oli kuitenkin tosi hyvä (tuomarina Marja Tuominen): luonteeltaan erinomainen, hyvä karvapeite, kaunis häntä, vankat raajat, kaunis pää, kulmaukset riittävät ja saatiin punainen nauha jatkoonpääsyn merkiksi. Tuo erinomainen luonne tuli varmaan siitä, kun Hepu on niin mutkaton vieraiden ihmisten kanssa ja antoi kuitenkin hyvin käsitellä itseään (vaikka vois heilutella päätään vähemmän kun katsotaan hampaat...) Siellä nimittäin näin useitakin koiria, jotka ei ottaneet mitään kontaktia lähestyvään tuomariin ja jopa väistivät kosketusta. Viime vuoden Reviiriä lukiessani huomasin myös viime vuoden katselmus-jutusta tuomareiden kommentteja siitä, että arkoja koiria oli jonkin verran. Myönnän, että Hepulin avoimuus on joskus rasittavaa, kun tuntuu, että se lähtisi kenen tahansa matkaan, mutta toisaalta arkuus on vielä huonompi juttu. Ehkä tuon ylenpalttinen ihmiskiinnostus myös iän karttuessa vähän laantuisi... Tai oikeammin, koira saataisiin paremmin hallintaan :) (eli peiliinhän tässä toki saa katsoa kun näitä miettii.)

Seisominen yksilökehässä sujui yllättävänkin hyvin ottaen huomioon harjoittelumäärän! Punaisten nauhojen kehässä taas alkoi kakara jo väsähtää ja ottaa häiriötä muista lähellään (puolisen metriä tuossakin vaan oli koirien väli, olisikohan punaisen nauhan saaneita ollut viitisentoista). Hepu mm. kiipesi lumivallin päälle, alkoi kaivaa, meni maahan, haukahteli, sujahti mun jalkojen välistä... :D Niillä viidellä, jotka pääsivät loppukehään, oli sitten ulkonäön lisäksi myös esiintyminen hallussa. Tuli siinä mieleen, että tätähän vois vaikka treenata vähän enemmän, ettei näyttäis aivan torvelolta.... Ensi vuoteen mennessä sitten :) Pääasia, että yleinen oleminen koiratapahtumassa sujui varsin mukavasti!

Mukavaa oli myös nähdä sukulaisia - sunnuntaina esiintymässä olivat myös Hepun emä ja isomummo! Molemmat saivat hyvät arviot ja Sohvi-mummeli vieläpä sijoittui veteraaninarttujen kolmoseksi! Hetan täysveli sijoittui myös junnu-uroksissa neljänneksi, eli oli kasvattajallakin mukavia päiviä :) Kirjoitan myöhemmin vielä noista sukulaiskohtaamisista, kun saadaan kuvia vähän fiksailtua.

Planeettoja ja ressiä!

Ihmiset tähyää taivaalle harvinaista näkyä: Merkurius ja Jupiter näkyvät iltataivaalla. Hepu suuntautuu maanläheisemmin tilanteeseen ja yrittää kaivella itselleen avantoa kaivuu-, karsinta- ja kuljetusurakointi P. Nölli ky:n hommissa. Päästiin siis jäälle taas!

Mua on alkanut jännittää ensi viikonlopun paimensukuisten katselmus. Katsoin joitain kuvia, ja ne kaikki junnunartutkin siellä poseeraa hienosti seisten! Ei me olla sitä juuri harjoiteltu. Juoksemista sentään vähän ollaan. Tai entä jos toi alkaa nikertää tuomareiden sormia kun pitäis katsoo hampaat? Kaikkien muiden turret on siellä hienosti ja meidän intoilee kuin pieni pöllö. Vai voiko sinne oikeesti mennä sillei rennolla mielellä, eihän se mikään virallinen näyttely edes ole? Hui. Hevosnäyttelyt on tuttuja, mutta tää on ihan uutta. No, täytyy yrittää mennä huumorimielellä. Ei kai siellä ihmiset niin tosikkomaisen tuomitsevasti liikkeellä ole, uskoisin.

Jäärallailua

Käytiin tossa kokemassa talviverkkoja Pyhäjärvellä! Nöllerspom pääsi mukaan.
Osa porukasta hiihti metsäsuksilla, mutta oli tuolla ihan hyvä hanki kävelläkin.

Sininen amme on valtavaa saalista varten... Tosin tällä kertaa verkot oli tyhjät. Aika hyvin talven mittaan on kuitenkin noussut esim. kuhaa.


Jäällä oli hyvin tilaa leikkiä pallorallia! Hetalla on varmuudeksi muutaman metrin liina perässä kiinniottopälleilyn varalta. Pälleilyä ei kylläkään esiintynyt, mutta eipä tuo liinakaan haitannut, vielä kun jäällä siitä ei voi juuttua mihinkään.

Kohta se lentää...

JEEEEEEEEEEE!

Täältä tullaan! (paimensukuinen pallonoutajaliitäjä)

Käytiin verkoilta käppäilemässä siis vielä keskemmällä järveä. Takaisin tullessa Hetta jossain vaiheessa taas muisti, että tuollahan on jotain äksöniä ja alkoi hiipiä... Kohta tuli jo haukkua ja sitten pian maltettiin jo pudottaa pallo, vaikka senkin kanssa pystyi kyllä haukkumaan :D

No niin, paimennetaas nämä hajaantuneet tyypit takas ruotuun!

Mukava sunnuntairetki oli! Toivottavasti ehditään vielä jäille lähiviikkoina. Valoisaa on vielä puoli seiskan aikaankin, joten eiköhän!

Keväthankia!

Täällä sitä ollaan uudessa (vuokra)kodissa, rivitalossa, eri asuntoalueella kuin ennen. Täytyy sanoa, että lenkkeilymaastot täällä on kyllä ihan erinomaiset. Metsiä ja peltoja riittää meidän tarpeiksi. Tosin on kyllä niin älyttömästi lunta, että suosimaani umpimetsäilyä tai peltojen keskellä samoilua ei ole niin helppo harrastaa... Olenkin siis keksinyt moottorikelkkailusta yhden (1) hyvän puolen. Niiden uria pystyy pelloilla mukavasti hyödyntämään.

Tässä on Hetan piha, joka ei nyt just oo ihan käyttökunnossa :D Naapurin husky (tai ainakin sen näköinen) käy kurkistelemassa tuosta aidan päältä meillekin. Se on hihnassa siis tuossa pihassaan. Hepu ei ole kertaakaan huomannut sitä, ihan hyvä niin...


Mulla on nyt hiihtoloma, mikä tuli nyt oikein hyvään saumaan. Ollaan siis päivisin käyty ihan mukavia lenkkejä. Maanantaina ja tiistaina käytiin oikein reippaatkin lenkit, vapailua ja pallon heittelyä, umpihankeilua... Eilen oli lisäksi pentukoulu, jossa kyllä silti virtaa riitti. (mutta löytyipä muuten supernami, ite keitetty possun sydän! Sen avulla tehdään vielä ihmeitä!) Aattelin sitten, että tänään sellanen rento palauttava lenkki olis hyvä, myös itselle, kun tuo umpihankikahlaus on aika raskasta... (Ja aloitin myös pyöräilykauden eilen puolityhjillä renkailla, kun siippa käyttää autoa työmatkoihin...) Mentiin ihanassa auringonpaisteessa pellolla ja suunnattiin Iso-Hunnarille, joka on sellainen kohtuullisen kokoinen mäki, on siellä muinoin laskettelukeskuskin ollut. Pulkkailijoiden yms retkeilijöiden paikalle pölähtämisen pelossa päätin laskeutua vähän metsäisempää reittiä, kun katoin, että tästähän menee polku, jota ei ole kuitenkaan lähiaikoina kuljettu. Hepukin pääsi sitten vapaaksi. No, polku oli varmaan lähinnä pupujen käyttämä, joten umpihankimönkimiseltä ei vältytty! Hyvin arvioitu homma :D No, lähdettiin siitä sitten peltoa pitkin takaisin, ja löysin kivan väylän. 300 metriä kotiovelta huomasin, että olen tiputtanut Hepun pannan jonnekin matkan varrelle... Sillä oli siis valjaat vapailun ajan päällä, ja niihin sitten laitoin hihnan kun jatkoimme kytkettynä. Ei kun takaisin! Menin sitten lenkin eri suuntaan kuin aiemmin (ja samalla huomasin, että kiva väylä onkin yksityistie, hitto) ja panta löytyi sieltä pupunpolun yläpäästä, eli sainpa rämpiä sen siis vielä ylöspäinkin :D
Harvemmin oikeestaan tulee tehtyä samaa lenkkiä kahteen kertaan peräkkäin. Jos sit vaikka huomenna se palauttava päivä...

Tuolla pupunpolun varrella oli myös sellainen metsikkö, jota ennen Hepu alkoi murista ja haukkua sellaista vahtihaukkua. Ei yhtään intoillut eteenpäin vaan nimenomaan räksytti sieltä ylärinteestä. Rusakoiden perään se kiihkoilee, samoin toisten koirien ja kissojen, joten ei varmaan ollut niistä kyse. Ehkä siellä pusikossa oli kettu tai supikoira, koska näin seuraavalla polulla myös yksinäiset jäljet (ei siis ihmisen jälkiä lähellä), jotka ei olleet jäniksen. Hassua. Harvemmin Hetta nimittäin metsässä haukkuu. Kerran taas kun ajoimme autolla, näimme, että tien yli juoksee kettu noin sadan metrin päässä. Kun ohitimme autolla sen kohdan, Hepu pöhisi kuljetusboxissaan, vaikka se on nykyään siellä aina hiljaa (paitsi koirakoulun pihassa :D). Siitä siis tuli mieleen tuo reagointitapa petoeläimeen. Kiinnostavia nämä eläimet!

Huh, kylläpä on kuuma tässä auringonpaisteisen ikkunan ääressä. Kevät tulee!
Tässä Hepuli äskeisen lenkin jälkeen. Tuosta se siirtyi työpöydän alle aivan kyljelleen nukkumaan!


Muutama sana vielä muutosta: Hetta oli hämmästyttävän rauhallinen vanhalla asunnolla kaikkien pakkaus- ja roudaustouhujen aikana. Kun tehtiin kuormia, se oli osan aikaa autossa, ja osan ajan portin takana makkarissa nukkumassa. Ei päästänyt ääntäkään, vaikka tyypit ravaa eestaas ja kailottaa rappukäytävässä ja selvästi on jotain erikoista meneillään!
Täällä uudella asunnolla taas Hepu oli aluksi levoton ja hämmentynyt, ihan ekaa kertaa kun tultiin ja tää oli täynnä tavaraa, Hetta piippas ja vaelteli varmaan tunnin. Sitten se tuli keittiön pöydän alle nukkumaan :) iltaruoka maistui myös ihan normaalisti ja yö nukuttiin. Maanantaina se oli kuitenkin sitten edelleen levoton: töihin lähtevän Hannun perään se kitisi ja jopa haukahteli (vaikka meillä on siis pitkään saanut lähteä ihan rauhassa ja hiljaisuudessa töihin) ja touhuili levottomana aamulla varmaan pari tuntia - eikä syönyt, koko päivänä. Lenkin jälkeen alkoi sitten rentoutua, mutta ilmoitti kyllä muutaman ulkoa kuuluneen rytinän, mitä ei yleensä tee. Eikä maanantaiaamupäivän jälkeen ole taas tehnyt, siis kun täällä rytisee kyllä usein, kun lumet tulee katoilta...

Tiistaista alkaen se on ollut oikeastaan ihan normaali, eikä kitissyt perääni kun jäi yksin. Eli ihan hyvin on mennyt ainakin tähän asti :)

Katselmusta täällä innolla odotetaan - tulossa on myös Hetan sukulaisia, hauska nähdä niitäkin! :) (Juoksemistakin ollaan jopa harjoiteltu. Seisomista oikeastaan ei. Mutta kaunis nahkahihna on hankittu, kun oli kerran hyvä syy...)

Hetan ja Santun ensitapaaminen

Tässä on Hepu ja Hepun tuleva ja jo nykyinenkin painikaveri, "pikkuveli" Santtu! Santtu on siis Hannun vanhempien pikku holsku-uros. Tässä kuvassa mittasuhteet on hieman koomiset, vaikka kyllähän Hetta 10-viikkoiseen Santtuun verrattuna iso on :D Vielä hetken... Hetta sai muuten eilen komeat 9 kuukautta täyteen, mitä juhlistettiin Kaukjärven jäällä rallattelemalla ja koiranmakkaraa syömällä! Nyt täällä Keski-Suomessa rallattelut jatkuu!

Kyykän MM-kisojen kisamaskotti Hetta

Käytiin eilen Tampereella kannustamassa kyykkäjoukkuetta peräti lajin MM-kisoissa. Kisat pidetään Hervannassa, ja opiskelijajoukkueita on vuosittain mukana viitisensataa. Hannu oli taas perinteisesti kaveriensa kanssa kisassa mukana, minä ja Hetta taas ensikertalaisina seuraamassa. Alla olevassa kuvassa näkyy noin viisi pelikenttää sadasta. Kyllä me tuolla konttien liepeilläkin hengailtiin, mutta kartut saattavat lennellä holtittomastikin, joten varovaisia oltiin ja aina jonkin nurkan takana. Lumikasan päällä oli siitä kivaa, että Hepu tykkäsi kaivella ja poukkoilla ja minä pystyin seuraamaan peliä.



Ei oikeastaan ollakaan Hetan kanssa käyty noin massiivisessa yleisötapahtumassa: haalarikansaa vilisi ympärillä sadoittain. Hirmu hienosti Hepu kyllä oli, ei turhia jännittänyt ja aika kului lumikasoja kaivellessa ja nameja hankeen heitellessä (siis se itse heittelee niitä aivan villinä edestakaisin ennen kuin voi syödä, täytyyhän saalis nyt tappaa ensin...) tai pusikoita harventaessa. Ihailijoitakin kertyi mukavasti ja jopa jokunen koirakaveri. Ärsykkeitä ja vilinää oli niin paljon, ettei Hetta edes haukkunut vieraille koirille, vaikka kotona se riemastuu aivan villisti, kun joku tulee läheltä ohi. Huvitti vaan, kun yksi kaveri ihaili Hepun ohitustaitoja, ja paljastin kyllä asioiden yleisen laidan :D

Ylituomari seuraa ottelun tuloksen julkistamista arvoiseltaan paikalta:


Kovalla olevat kaiuttimet olivat vähän jännät ja ihmetellä piti myös pulkkia, joissa oli päällä oleva mankka. Tällaisia virityksiä siellä siis oli paljonkin. Iloiseksi kuitenkin tulin siitä, miten päivä sujui. Välillä käytiin muutama tunti lämmittelemässä eräällä työhuoneella, jossa sitten hengaili kymmenkunta miestä ja me. Hepu otti siinä pienet tirsat ja sen jälkeen palasi rapsuteltavaksi. Kyllä niitä rapsutuksia heruikin :)

Parasta kuitenkin oli toisen maatiaiseläimen (7 kk) tapaaminen! Kauheet bileet oli, harmi kun jäi ihan vaan hihnatapaamiseksi tämä. Mutta on nämä kyllä suloisia! En ehkä selviä järjissäni katselmuksesta, söpöys-yliannostus tuli jo nyt...

Kiirusta...

Meillä on ollut tässä aika monta rautaa tulessa hetken aikaa. Operaatio Nöllille Oma Piha oli vahvassa myötätuulessa mutta kosahti sitten kuitenkin ihan kunnolla. Pientä edistymistä on sitten haaksirikon jälkeen silti saatu, ja muutetaan kuun vaihteessa rivariin. Siinä näkyi olevan takapihalla jo aitaa valmiinakin, joskin nyt on niin paljon lunta, että hyvä kun vähän tolpanpäät pilkisti... Mutta keväämmällä Nööpeli voi hengailla siellä! Jännä nähdä, kuinka Hepu reagoi muuttoon. Sehän on paljon kulkenut mukana eri paikoissa yökylässä, eikä ole siitä ainakaan näkyvästi stressaantunut. Viikon reissujen jälkeen se kyllä on vuorokauden verran täällä kotona valppaampi ja haukkuu enemmän, mutta sen jälkeen taas rauhoittuu. Tuo muutto on tietysti siitä outo, että tutut tavarat ja hajut siirtyykin uuteen paikkaan. Mutta en siis usko, että se siihen kummemmin reagoi, mutta jännä miettiä, miten koira kokee asian.

Hetalla on haukku tarvittaessa melko herkässä, mutta ei se mikään turhan räksyttäjä ole. Ehkä liittyy pentumaisuuteenkin, mutta ei sillä ainakaan toistaiseksi juuri vahtimistaipumustakaan ole. Postinjaot, summerit tai ovikellot saa aikaan ehkä uteliasta pään kääntelyä. Kun tulen kotiin töistä, saan ihan rauhassa riisua vaatteet, ja jos satun huhuilemaan miehelle moikat, niin Hepu ilmestyy raaaaaauhallisesti jostain :D Minusta tämä on jotenkin koomista, kun aina sanotaan, että on niin ihanaa kun koira on vastassa... Saan myös ihan rauhassa lähteä töihin. Helpompaahan tämä toki näin on, hupaisaa vaan :) Varsinkin kun kyseessä on kuitenkin varsin rapsutuksenkipeä kaveri.

Tänään kun tulin tallilta Hepu oli taas pitkästä aikaa niin tyytyväinen, että maurusi. Minä riemastuin ja kehuin sitä kovasti, koska mun mielestä sellainen ääntely ("mauurrrrrrrr") saisi mieluusti vahvistua. Hassua kun koira kuulostaa vähän niin kuin kovaa kehräävältä kissalta tai sitten murisevalta koiralta, mutta eleet ja ilmeet on aivan eri maailmasta kuin murinassa, kun koko koira kiemurtelee tyytyväisyyttään... Toinen hauska ääni on sellainen "mau-mau-mau", jota tuo pitää, kun haluaisi jotakin, vaikka puruluun, jota olen tuomassa. Piipatakin tuo kyllä osaa, mutta sitä taas ei todellakaan yritetä vahvistaa. Nuo muut taas on kivoja.

Muita kuulumisia: käymme Lastentarha-kurssin toiseen kertaan, kun Hepu on vielä niin pentumainen, että sille on tosi tärkeää päästä leikkimään muiden kanssa. Teknisempää treeniä ehdimme kyllä ottaa myöhemminkin.
Reilun kuukauden päästä pitäisi sitten mennä paimensukuisten lapinkoirien katselmukseen! Iik! Oliskohan siellä joku sinkoilu-kiertopalkinto, oltais vahvoilla :D

8 kuukautta täynnä!

Hetta alkaa olla jo ohittanut varsinaisen pentuajan, kun mittarissa on kahdeksan kuukautta. Ison koiran roolin ottaminen on näkynyt mm. niin, että ensimmäisen kerran Hepu meni mukaan nartturähinään. Pienen ärräävän russelin kanssa meinasi syntyä ihan kunnon paini, mutta tylsä emäntä keskeytti homman. Sen jälkeen leikki muiden kavereiden kanssa jatkui sovussa.

Nyt olemme vihdoin koko poppoo arkisinkin koossa, joten Hepu on myös luoksetulokuurilla. Kaupunkiympäristön takia sitä on helppo harjoitella liinan kanssa vaikkapa iltalenkillä (siis nyt, kun on huushollissa aina kaksi ihmistä). Hetan kohdalla ongelma ei siis ole se, että se ottaisi hatkat jonnekin äärettömyyteen - se kyllä pysyy metsälenkeillä hyvin mukana ja pitää hyvin kontaktia. Tulee se kutsusta luoksekin, mutta välillä vain samaan suuntaan, mutta viisi metriä ohi, ja sitten taas omat touhut jatkuu. Nyt yritetään saada luoksetulo sellaiseksi, että koira siis tulee ohjaajan nokan eteen ja on siitä helposti kytkettävissä. Appiukon kanssa nimittäin tyttö oli rallatellut järven jäällä omiaan, vaikka hanki oli varmaan koiran korkuista. Perässähän se sitten sieltä tuli heti kotiin, mutta kytkettäväksi ei tullut. Hetan puolustukseksi täytyy silti sanoa, että se taisi luulla hauskaksi leikiksi sitä, että toinen juoksee perässä. Ei ole tullut puheeksi, että poispäin menemällä sille on luoksetuloa opetettu. Mutta pitäisihän sen joka tapauksessa tulla, tämä puolusteluista!



Hetta rakastaa kaikkea leikkimistä: yllä olevassa kuvassa se tarjoaa innolla taas keppiä heitettäväksi tai revittäväksi. Ruoka taas ei nykyään aina kiinnosta, jos tekeillä on jotain kiinnostavaa. Päätettiin sitten ottaa leikkipalkkaa tuon luoksetulon yhteydessä, koska siinä täytyisi siis tulla ihan eteen, että saa lelun. No Hepuhan oli aivan fiiliksissä tietysti. Tehtiin tämä siis yhtenä iltana liinatreeninä ja riekuttiin vielä päälle lumikasassa, joita Hepu myös rakastaa. Parin päivän päästä kun laitettiin tyttö taas liinaan, se sai välittömästi hillittömän hepulikohtauksen ja sinkoili ympäriinsä röhkien... Oltiin vähän että jahah, tälläistä tänään... Ainakin se on siis joitakin asioita yhdistänyt. Otettiin sitten kuitenkin lihapullapalkkausta sillä kerralla, ja alkoivat pullat sitten kyllä maistua kun kierrokset vähän laski. Eli otetaanpa sitä taisteluleikkipalkkaa vaan aina välillä, yllätykseksi... Muuten se kiihdyttää neitiä ilmeisestikin liikaa. Ja ehkä tuohon opettamiseen olisi myös hyvä saada vielä tarkempaa ohjausta. Jotkin ihan perus-tokoliikkeet olisivat hyviä hallinta-apuja, joten täytyy jossain vaiheessa hakeutua treenaamaan. Tuon pentukoulun tarkoitus on opettaa tärkeimpiä asioita, kuten kontaktia ja luoksetuloa, mutta suurin apu on kyllä sosiaalistamisessa (myös vapaata leikkiä) ja häiriöön siedättymisessä, tai no joo, kontaktiharjoittelussa siis. Pentukoulussa toimimisessa otettiinkin hiljattain käyttöön järeämmät aseet, kun Hepun mielestä kivointa olisi vaan kutsua muita koiria leikkiin. Broilerpyörykät tai Mamman lihapullat taskussa homma on toiminut huomattavasti paremmin.


Tallireissuilla Hetta on ollut tosi nätisti: välillä se saattaa juosta kiekan hevosaitauksessa, mutta kun hevoset ovat vaan yleensä syöneet paikallaan kun käymme, niin ei se sitten niistä suuremmin välitä. Ja heti, jos joku ottaa askeleen kohti, niin jalat alle! :) Parempi niin. Tosin toki tuohon kiinnostukseen vaikuttaa varmasti myös se, että tarjolla on aina koiramaisia leikkikavereita, joten ei niitä heppoja tarvitse niin vahdata.


Puuhkahäntä näyttää jo aikuiselta!

Auringonpimennys ja muita kujeita

Joululomalla oli mukavaa, kun Hetta sai uuden koirakaverin, rhodesiankoiranartun. Käytiin leikkimässä tutuilla peltoteillä ja hyvin sujui. Oikein mukava oli nähdä, että Hetta ei pelännyt itseään suurempaa ja aika rajustikin leikkivää koiraa! Sillä ei myöskään ollut mitään tarvetta yrittää räyhätä epävarmuuttaan, vaan koirat olivat mukavan tasavertaisia kavereita, vaikka rhodella olikin tapana öristä jahdatessaan. Hettakin kyllä näytti hurjimmat puolensa - osaa se irvistääkin, kun oikein innostuu!

Pienempänä Hetta pelkäsi rajuja paineja, joita pentukoulun howavart-uros yritti, ja silloin kyllä kuultiin komeaa kiljuntaa, kun uros tuli lähistölle. Nyt ei kuitenkaan ollut tarvetta kitinöille, vaan Hetta oli innolla mukana. Se on kyllä todella taitava saamaan toisen jahtaamaan itseään... Juuri kun katsoo, että nyt homma rauhoittuu, koira meni hankeen makaamaan, niin sekunnin päästä sieltä taas tullaan härkkimään :D

Tässä kuvassa näkyy hieman kokoeroakin. Muissa kuvissa sitten vilahtaakin vain jonkun häntä tai takajalka...

Hetan ihmiset ehtivät joululomalla löhöillä ja katsella telkkaria ja leffoja, mikä tarkoitti Hepulillekin kissanpäiviä. Se ei saa tulla sohvalle tai sänkyyn, mutta jos ihmiset loikoilevat maahan levitetyssä vuodesohvassa, se pääsee tietysti mukaan. Ei se kyllä kovin kauaa kerrallaan viihdy, kun taitaa tulla kuuma... Näin sujui meillä mukavasti uudenvuodenaattokin, tosin pahimman rätinän aikaan Hepu nukkui normaalisti lattialla, kun kerran uniaika oli!

Pieni ketunpoikanen:



Hetta seuraa tarkasti Victoria Stilwellin ohjeita...

Tänään minulla oli vapaa aamupäivä, joten kävimme läheisen marketin pihassa kurkkimassa auringonpimennystä. Paikallinen tähtitieteen yhdistys oli järjestänyt sinne katseluvälineitä, mikä oli varsin mukavaa. Minulla tosin olikin liian vähän vaatteita, joten ei jääty odottelemaan täydellisimmän pimennyksen aikaa, varsinkin kun näytti siltä, että pilvenriekaleet tulevat juuri pöljästi eteen. Hetta sai kuitenkin paljon rapsutuksia karvalakkisediltä, joista yhdellä oli kotonakin lapinkoira. Lisäksi oli mahtavaa päästä kiipeämään jättimäisen lumikasan päälle! (Hepu meneekin aivan villiksi lumikasoista ja lumipaakkujen jahtaamisesta! Ja oikeastaan aika monesta muustakin asiasta... Noh... Hyvä se on, että on reipas!)

Tältä se osittainen pimennys näytti; Hetta tosin näyttää näkevän marketin suunnassa jotakin kiintoisampaa! Mutta häntä on jo varsin komea, eikö?


Hyvää uutta vuotta!