Hetta alkaa olla jo ohittanut varsinaisen pentuajan, kun mittarissa on kahdeksan kuukautta. Ison koiran roolin ottaminen on näkynyt mm. niin, että ensimmäisen kerran Hepu meni mukaan nartturähinään. Pienen ärräävän russelin kanssa meinasi syntyä ihan kunnon paini, mutta tylsä emäntä keskeytti homman. Sen jälkeen leikki muiden kavereiden kanssa jatkui sovussa.
Nyt olemme vihdoin koko poppoo arkisinkin koossa, joten Hepu on myös luoksetulokuurilla. Kaupunkiympäristön takia sitä on helppo harjoitella liinan kanssa vaikkapa iltalenkillä (siis nyt, kun on huushollissa aina kaksi ihmistä). Hetan kohdalla ongelma ei siis ole se, että se ottaisi hatkat jonnekin äärettömyyteen - se kyllä pysyy metsälenkeillä hyvin mukana ja pitää hyvin kontaktia. Tulee se kutsusta luoksekin, mutta välillä vain samaan suuntaan, mutta viisi metriä ohi, ja sitten taas omat touhut jatkuu. Nyt yritetään saada luoksetulo sellaiseksi, että koira siis tulee ohjaajan nokan eteen ja on siitä helposti kytkettävissä. Appiukon kanssa nimittäin tyttö oli rallatellut järven jäällä omiaan, vaikka hanki oli varmaan koiran korkuista. Perässähän se sitten sieltä tuli heti kotiin, mutta kytkettäväksi ei tullut. Hetan puolustukseksi täytyy silti sanoa, että se taisi luulla hauskaksi leikiksi sitä, että toinen juoksee perässä. Ei ole tullut puheeksi, että poispäin menemällä sille on luoksetuloa opetettu. Mutta pitäisihän sen joka tapauksessa tulla, tämä puolusteluista!
Hetta rakastaa kaikkea leikkimistä: yllä olevassa kuvassa se tarjoaa innolla taas keppiä heitettäväksi tai revittäväksi. Ruoka taas ei nykyään aina kiinnosta, jos tekeillä on jotain kiinnostavaa. Päätettiin sitten ottaa leikkipalkkaa tuon luoksetulon yhteydessä, koska siinä täytyisi siis tulla ihan eteen, että saa lelun. No Hepuhan oli aivan fiiliksissä tietysti. Tehtiin tämä siis yhtenä iltana liinatreeninä ja riekuttiin vielä päälle lumikasassa, joita Hepu myös rakastaa. Parin päivän päästä kun laitettiin tyttö taas liinaan, se sai välittömästi hillittömän hepulikohtauksen ja sinkoili ympäriinsä röhkien... Oltiin vähän että jahah, tälläistä tänään... Ainakin se on siis joitakin asioita yhdistänyt. Otettiin sitten kuitenkin lihapullapalkkausta sillä kerralla, ja alkoivat pullat sitten kyllä maistua kun kierrokset vähän laski. Eli otetaanpa sitä taisteluleikkipalkkaa vaan aina välillä, yllätykseksi... Muuten se kiihdyttää neitiä ilmeisestikin liikaa. Ja ehkä tuohon opettamiseen olisi myös hyvä saada vielä tarkempaa ohjausta. Jotkin ihan perus-tokoliikkeet olisivat hyviä hallinta-apuja, joten täytyy jossain vaiheessa hakeutua treenaamaan. Tuon pentukoulun tarkoitus on opettaa tärkeimpiä asioita, kuten kontaktia ja luoksetuloa, mutta suurin apu on kyllä sosiaalistamisessa (myös vapaata leikkiä) ja häiriöön siedättymisessä, tai no joo, kontaktiharjoittelussa siis. Pentukoulussa toimimisessa otettiinkin hiljattain käyttöön järeämmät aseet, kun Hepun mielestä kivointa olisi vaan kutsua muita koiria leikkiin. Broilerpyörykät tai Mamman lihapullat taskussa homma on toiminut huomattavasti paremmin.
Tallireissuilla Hetta on ollut tosi nätisti: välillä se saattaa juosta kiekan hevosaitauksessa, mutta kun hevoset ovat vaan yleensä syöneet paikallaan kun käymme, niin ei se sitten niistä suuremmin välitä. Ja heti, jos joku ottaa askeleen kohti, niin jalat alle! :) Parempi niin. Tosin toki tuohon kiinnostukseen vaikuttaa varmasti myös se, että tarjolla on aina koiramaisia leikkikavereita, joten ei niitä heppoja tarvitse niin vahdata.
Puuhkahäntä näyttää jo aikuiselta!
lauantai 22. tammikuuta 2011
tiistai 4. tammikuuta 2011
Auringonpimennys ja muita kujeita
Joululomalla oli mukavaa, kun Hetta sai uuden koirakaverin, rhodesiankoiranartun. Käytiin leikkimässä tutuilla peltoteillä ja hyvin sujui. Oikein mukava oli nähdä, että Hetta ei pelännyt itseään suurempaa ja aika rajustikin leikkivää koiraa! Sillä ei myöskään ollut mitään tarvetta yrittää räyhätä epävarmuuttaan, vaan koirat olivat mukavan tasavertaisia kavereita, vaikka rhodella olikin tapana öristä jahdatessaan. Hettakin kyllä näytti hurjimmat puolensa - osaa se irvistääkin, kun oikein innostuu!
Pienempänä Hetta pelkäsi rajuja paineja, joita pentukoulun howavart-uros yritti, ja silloin kyllä kuultiin komeaa kiljuntaa, kun uros tuli lähistölle. Nyt ei kuitenkaan ollut tarvetta kitinöille, vaan Hetta oli innolla mukana. Se on kyllä todella taitava saamaan toisen jahtaamaan itseään... Juuri kun katsoo, että nyt homma rauhoittuu, koira meni hankeen makaamaan, niin sekunnin päästä sieltä taas tullaan härkkimään :D
Tässä kuvassa näkyy hieman kokoeroakin. Muissa kuvissa sitten vilahtaakin vain jonkun häntä tai takajalka...
Hetan ihmiset ehtivät joululomalla löhöillä ja katsella telkkaria ja leffoja, mikä tarkoitti Hepulillekin kissanpäiviä. Se ei saa tulla sohvalle tai sänkyyn, mutta jos ihmiset loikoilevat maahan levitetyssä vuodesohvassa, se pääsee tietysti mukaan. Ei se kyllä kovin kauaa kerrallaan viihdy, kun taitaa tulla kuuma... Näin sujui meillä mukavasti uudenvuodenaattokin, tosin pahimman rätinän aikaan Hepu nukkui normaalisti lattialla, kun kerran uniaika oli!
Pieni ketunpoikanen:
Hetta seuraa tarkasti Victoria Stilwellin ohjeita...
Tänään minulla oli vapaa aamupäivä, joten kävimme läheisen marketin pihassa kurkkimassa auringonpimennystä. Paikallinen tähtitieteen yhdistys oli järjestänyt sinne katseluvälineitä, mikä oli varsin mukavaa. Minulla tosin olikin liian vähän vaatteita, joten ei jääty odottelemaan täydellisimmän pimennyksen aikaa, varsinkin kun näytti siltä, että pilvenriekaleet tulevat juuri pöljästi eteen. Hetta sai kuitenkin paljon rapsutuksia karvalakkisediltä, joista yhdellä oli kotonakin lapinkoira. Lisäksi oli mahtavaa päästä kiipeämään jättimäisen lumikasan päälle! (Hepu meneekin aivan villiksi lumikasoista ja lumipaakkujen jahtaamisesta! Ja oikeastaan aika monesta muustakin asiasta... Noh... Hyvä se on, että on reipas!)
Tältä se osittainen pimennys näytti; Hetta tosin näyttää näkevän marketin suunnassa jotakin kiintoisampaa! Mutta häntä on jo varsin komea, eikö?
Hyvää uutta vuotta!
Pienempänä Hetta pelkäsi rajuja paineja, joita pentukoulun howavart-uros yritti, ja silloin kyllä kuultiin komeaa kiljuntaa, kun uros tuli lähistölle. Nyt ei kuitenkaan ollut tarvetta kitinöille, vaan Hetta oli innolla mukana. Se on kyllä todella taitava saamaan toisen jahtaamaan itseään... Juuri kun katsoo, että nyt homma rauhoittuu, koira meni hankeen makaamaan, niin sekunnin päästä sieltä taas tullaan härkkimään :D
Tässä kuvassa näkyy hieman kokoeroakin. Muissa kuvissa sitten vilahtaakin vain jonkun häntä tai takajalka...
Hetan ihmiset ehtivät joululomalla löhöillä ja katsella telkkaria ja leffoja, mikä tarkoitti Hepulillekin kissanpäiviä. Se ei saa tulla sohvalle tai sänkyyn, mutta jos ihmiset loikoilevat maahan levitetyssä vuodesohvassa, se pääsee tietysti mukaan. Ei se kyllä kovin kauaa kerrallaan viihdy, kun taitaa tulla kuuma... Näin sujui meillä mukavasti uudenvuodenaattokin, tosin pahimman rätinän aikaan Hepu nukkui normaalisti lattialla, kun kerran uniaika oli!
Pieni ketunpoikanen:
Hetta seuraa tarkasti Victoria Stilwellin ohjeita...
Tänään minulla oli vapaa aamupäivä, joten kävimme läheisen marketin pihassa kurkkimassa auringonpimennystä. Paikallinen tähtitieteen yhdistys oli järjestänyt sinne katseluvälineitä, mikä oli varsin mukavaa. Minulla tosin olikin liian vähän vaatteita, joten ei jääty odottelemaan täydellisimmän pimennyksen aikaa, varsinkin kun näytti siltä, että pilvenriekaleet tulevat juuri pöljästi eteen. Hetta sai kuitenkin paljon rapsutuksia karvalakkisediltä, joista yhdellä oli kotonakin lapinkoira. Lisäksi oli mahtavaa päästä kiipeämään jättimäisen lumikasan päälle! (Hepu meneekin aivan villiksi lumikasoista ja lumipaakkujen jahtaamisesta! Ja oikeastaan aika monesta muustakin asiasta... Noh... Hyvä se on, että on reipas!)
Tältä se osittainen pimennys näytti; Hetta tosin näyttää näkevän marketin suunnassa jotakin kiintoisampaa! Mutta häntä on jo varsin komea, eikö?
Hyvää uutta vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)