tiistai 22. maaliskuuta 2011

Katselmus-reissun kuulumisia

No niin, nyt on sitten koettu sekä ihmisten että koiran osalta ensimmäiset koiranäyttelyt! Tai no, eihän tuo paimensukuisten katselmus virallinen näyttely ole. Varsin mukava tapahtuma taas on!
Lauantaina oli kyllä miellyttävä märkä lumisade koko päivän ja tosi liukas keli. Kaatusinkin kotona aamulenkillä oikein kunnolla, mäiskis vaan. Tuomarinkartanolla ei erityisesti liukasteltu sitten enää, onneksi. Sunnuntaina olikin sitten ihana kevättalven ilma! Kuva on siis sunnuntailta: P. Nölli katselee kehiä kisaturistina.


Meidän tavoitteet osallistumiselle oli, että koira malttaa pysyä nahoissaan muiden seassa ja että saataisiin jokin lausunto tuosta kakarasta. Ensisijaisesti lähdettiin siis osallistumisen ja sosiaalistamisen ilosta mukaan, ja niin varmasti lähdetään toistekin, jos vaan kivoja tapahtumia on kulkumatkan päässä. Täytyihän tytön aina aluksi paikalle saapuessamme kommentoida kaikkea mahdollista ja intoilla, mutta äkkiä se siitä asettui. Koiria oli paljon ja tilaa vähän mahtavien lumikasojen ansiosta, joten aika lähekkäin jouduttiin hengailemaan, mutta eipä siinä ongelmaa ollut. Juniorinarttujen (9-15 kk) luokassa oli 28 osallistujaa, joten alun kierroksella, kun kaikki olivat kehässä, oli kyllä aivan kuono kiinni toisen hännässä. Eipä siinä paljon juosta voinut, mutta yksilökehässä sitten kyllä.

Minä (Laura) olen esittänyt näyttelyissä hevosia, mutta en koskaan koiria. (Miten ne hevoset voi muutenkin tuntua paljon helpommilta eläimiltä... :D) Jännitti siis aika paljon. Ennen luokan alkua käytiin kehässä juoksemassa vähän ja meni tosi hienosti! Kun sitten meidän arvostelun aika tuli, tuomari tervehti ja rapsutteli tuota höpönassua tietenkin aluksi. Sitten piti lähteä ravaamaan - ja esitimmekin tonttutanssin!!! Hetta menee aina paijailusta (esimerkiksi kesken lenkin) ihan leikkimis-moodiin ja alkaa pöllöillä, ja niin se sitten tuollakin poukkoili, hyppi ja alkoi riekkua hihnan kanssa! Huippua :D (kannustajat kentän laidalla ei uskaltaneet katsoa...) No mää olin päättänyt jo etukäteen suhtautua tilanteeseen rennon humoristisesti, ja niin sitten kysyin tuomarilta, voidaanko ottaa toinenkin kierros. Muutaman makupalan avulla Hetta rauhoittui ja ravasi sitten ihan hyvin. Tuomari tunnusteli myös kulmauksia, mutta hampaat sai itse näyttää. Tiedossa olikin, että sitä meidän täytyy vielä harjoitella (lähinnä sitä, että tuo malttaisi pitää päänsä kauemmin paikallaan!), mutta kyllä ne saatiin tarkastettua. On tästäkin tilanteesta kyllä toisessa kamerassa joku edustava kuva, täytyy tehdä tänne sellainen ei näin -kooste jossain vaiheessa :D

Hetan arvostelu oli kuitenkin tosi hyvä (tuomarina Marja Tuominen): luonteeltaan erinomainen, hyvä karvapeite, kaunis häntä, vankat raajat, kaunis pää, kulmaukset riittävät ja saatiin punainen nauha jatkoonpääsyn merkiksi. Tuo erinomainen luonne tuli varmaan siitä, kun Hepu on niin mutkaton vieraiden ihmisten kanssa ja antoi kuitenkin hyvin käsitellä itseään (vaikka vois heilutella päätään vähemmän kun katsotaan hampaat...) Siellä nimittäin näin useitakin koiria, jotka ei ottaneet mitään kontaktia lähestyvään tuomariin ja jopa väistivät kosketusta. Viime vuoden Reviiriä lukiessani huomasin myös viime vuoden katselmus-jutusta tuomareiden kommentteja siitä, että arkoja koiria oli jonkin verran. Myönnän, että Hepulin avoimuus on joskus rasittavaa, kun tuntuu, että se lähtisi kenen tahansa matkaan, mutta toisaalta arkuus on vielä huonompi juttu. Ehkä tuon ylenpalttinen ihmiskiinnostus myös iän karttuessa vähän laantuisi... Tai oikeammin, koira saataisiin paremmin hallintaan :) (eli peiliinhän tässä toki saa katsoa kun näitä miettii.)

S
eisominen yksilökehässä sujui yllättävänkin hyvin ottaen huomioon harjoittelumäärän! Punaisten nauhojen kehässä taas alkoi kakara jo väsähtää ja ottaa häiriötä muista lähellään (puolisen metriä tuossakin vaan oli koirien väli, olisikohan punaisen nauhan saaneita ollut viitisentoista). Hepu mm. kiipesi lumivallin päälle, alkoi kaivaa, meni maahan, haukahteli, sujahti mun jalkojen välistä... :D Niillä viidellä, jotka pääsivät loppukehään, oli sitten ulkonäön lisäksi myös esiintyminen hallussa. Tuli siinä mieleen, että tätähän vois vaikka treenata vähän enemmän, ettei näyttäis aivan torvelolta.... Ensi vuoteen mennessä sitten :) Pääasia, että yleinen oleminen koiratapahtumassa sujui varsin mukavasti!

M
ukavaa oli myös nähdä sukulaisia - sunnuntaina esiintymässä olivat myös Hepun emä ja isomummo! Molemmat saivat hyvät arviot ja Sohvi-mummeli vieläpä sijoittui veteraaninarttujen kolmoseksi! Hetan täysveli sijoittui myös junnu-uroksissa neljänneksi, eli oli kasvattajallakin mukavia päiviä :) Kirjoitan myöhemmin vielä noista sukulaiskohtaamisista, kun saadaan kuvia vähän fiksailtua.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Planeettoja ja ressiä!

Ihmiset tähyää taivaalle harvinaista näkyä: Merkurius ja Jupiter näkyvät iltataivaalla. Hepu suuntautuu maanläheisemmin tilanteeseen ja yrittää kaivella itselleen avantoa kaivuu-, karsinta- ja kuljetusurakointi P. Nölli ky:n hommissa. Päästiin siis jäälle taas!

Mua on alkanut jännittää ensi viikonlopun paimensukuisten katselmus. Katsoin joitain kuvia, ja ne kaikki junnunartutkin siellä poseeraa hienosti seisten! Ei me olla sitä juuri harjoiteltu. Juoksemista sentään vähän ollaan. Tai entä jos toi alkaa nikertää tuomareiden sormia kun pitäis katsoo hampaat? Kaikkien muiden turret on siellä hienosti ja meidän intoilee kuin pieni pöllö. Vai voiko sinne oikeesti mennä sillei rennolla mielellä, eihän se mikään virallinen näyttely edes ole? Hui. Hevosnäyttelyt on tuttuja, mutta tää on ihan uutta. No, täytyy yrittää mennä huumorimielellä. Ei kai siellä ihmiset niin tosikkomaisen tuomitsevasti liikkeellä ole, uskoisin.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Jäärallailua

Käytiin tossa kokemassa talviverkkoja Pyhäjärvellä! Nöllerspom pääsi mukaan.
Osa porukasta hiihti metsäsuksilla, mutta oli tuolla ihan hyvä hanki kävelläkin.

Sininen amme on valtavaa saalista varten... Tosin tällä kertaa verkot oli tyhjät. Aika hyvin talven mittaan on kuitenkin noussut esim. kuhaa.


Jäällä oli hyvin tilaa leikkiä pallorallia! Hetalla on varmuudeksi muutaman metrin liina perässä kiinniottopälleilyn varalta. Pälleilyä ei kylläkään esiintynyt, mutta eipä tuo liinakaan haitannut, vielä kun jäällä siitä ei voi juuttua mihinkään.

Kohta se lentää...


JEEEEEEEEEEE!

Täältä tullaan! (paimensukuinen pallonoutajaliitäjä)



Käytiin verkoilta käppäilemässä siis vielä keskemmällä järveä. Takaisin tullessa Hetta jossain vaiheessa taas muisti, että tuollahan on jotain äksöniä ja alkoi hiipiä... Kohta tuli jo haukkua ja sitten pian maltettiin jo pudottaa pallo, vaikka senkin kanssa pystyi kyllä haukkumaan :D

No niin, paimennetaas nämä hajaantuneet tyypit takas ruotuun!

Mukava sunnuntairetki oli! Toivottavasti ehditään vielä jäille lähiviikkoina. Valoisaa on vielä puoli seiskan aikaankin, joten eiköhän!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Keväthankia!

Täällä sitä ollaan uudessa (vuokra)kodissa, rivitalossa, eri asuntoalueella kuin ennen. Täytyy sanoa, että lenkkeilymaastot täällä on kyllä ihan erinomaiset. Metsiä ja peltoja riittää meidän tarpeiksi. Tosin on kyllä niin älyttömästi lunta, että suosimaani umpimetsäilyä tai peltojen keskellä samoilua ei ole niin helppo harrastaa... Olenkin siis keksinyt moottorikelkkailusta yhden (1) hyvän puolen. Niiden uria pystyy pelloilla mukavasti hyödyntämään.

Tässä on Hetan piha, joka ei nyt just oo ihan käyttökunnossa :D Naapurin husky (tai ainakin sen näköinen) käy kurkistelemassa tuosta aidan päältä meillekin. Se on hihnassa siis tuossa pihassaan. Hepu ei ole kertaakaan huomannut sitä, ihan hyvä niin...


Mulla on nyt hiihtoloma, mikä tuli nyt oikein hyvään saumaan. Ollaan siis päivisin käyty ihan mukavia lenkkejä. Maanantaina ja tiistaina käytiin oikein reippaatkin lenkit, vapailua ja pallon heittelyä, umpihankeilua... Eilen oli lisäksi pentukoulu, jossa kyllä silti virtaa riitti. (mutta löytyipä muuten supernami, ite keitetty possun sydän! Sen avulla tehdään vielä ihmeitä!) Aattelin sitten, että tänään sellanen rento palauttava lenkki olis hyvä, myös itselle, kun tuo umpihankikahlaus on aika raskasta... (Ja aloitin myös pyöräilykauden eilen puolityhjillä renkailla, kun siippa käyttää autoa työmatkoihin...) Mentiin ihanassa auringonpaisteessa pellolla ja suunnattiin Iso-Hunnarille, joka on sellainen kohtuullisen kokoinen mäki, on siellä muinoin laskettelukeskuskin ollut. Pulkkailijoiden yms retkeilijöiden paikalle pölähtämisen pelossa päätin laskeutua vähän metsäisempää reittiä, kun katoin, että tästähän menee polku, jota ei ole kuitenkaan lähiaikoina kuljettu. Hepukin pääsi sitten vapaaksi. No, polku oli varmaan lähinnä pupujen käyttämä, joten umpihankimönkimiseltä ei vältytty! Hyvin arvioitu homma :D No, lähdettiin siitä sitten peltoa pitkin takaisin, ja löysin kivan väylän. 300 metriä kotiovelta huomasin, että olen tiputtanut Hepun pannan jonnekin matkan varrelle... Sillä oli siis valjaat vapailun ajan päällä, ja niihin sitten laitoin hihnan kun jatkoimme kytkettynä. Ei kun takaisin! Menin sitten lenkin eri suuntaan kuin aiemmin (ja samalla huomasin, että kiva väylä onkin yksityistie, hitto) ja panta löytyi sieltä pupunpolun yläpäästä, eli sainpa rämpiä sen siis vielä ylöspäinkin :D
Harvemmin oikeestaan tulee tehtyä samaa lenkkiä kahteen kertaan peräkkäin. Jos sit vaikka huomenna se palauttava päivä...

Tuolla pupunpolun varrella oli myös sellainen metsikkö, jota ennen Hepu alkoi murista ja haukkua sellaista vahtihaukkua. Ei yhtään intoillut eteenpäin vaan nimenomaan räksytti sieltä ylärinteestä. Rusakoiden perään se kiihkoilee, samoin toisten koirien ja kissojen, joten ei varmaan ollut niistä kyse. Ehkä siellä pusikossa oli kettu tai supikoira, koska näin seuraavalla polulla myös yksinäiset jäljet (ei siis ihmisen jälkiä lähellä), jotka ei olleet jäniksen. Hassua. Harvemmin Hetta nimittäin metsässä haukkuu. Kerran taas kun ajoimme autolla, näimme, että tien yli juoksee kettu noin sadan metrin päässä. Kun ohitimme autolla sen kohdan, Hepu pöhisi kuljetusboxissaan, vaikka se on nykyään siellä aina hiljaa (paitsi koirakoulun pihassa :D). Siitä siis tuli mieleen tuo reagointitapa petoeläimeen. Kiinnostavia nämä eläimet!

Huh, kylläpä on kuuma tässä auringonpaisteisen ikkunan ääressä. Kevät tulee!
Tässä Hepuli äskeisen lenkin jälkeen. Tuosta se siirtyi työpöydän alle aivan kyljelleen nukkumaan!


Muutama sana vielä muutosta: Hetta oli hämmästyttävän rauhallinen vanhalla asunnolla kaikkien pakkaus- ja roudaustouhujen aikana. Kun tehtiin kuormia, se oli osan aikaa autossa, ja osan ajan portin takana makkarissa nukkumassa. Ei päästänyt ääntäkään, vaikka tyypit ravaa eestaas ja kailottaa rappukäytävässä ja selvästi on jotain erikoista meneillään!
Täällä uudella asunnolla taas Hepu oli aluksi levoton ja hämmentynyt, ihan ekaa kertaa kun tultiin ja tää oli täynnä tavaraa, Hetta piippas ja vaelteli varmaan tunnin. Sitten se tuli keittiön pöydän alle nukkumaan :) iltaruoka maistui myös ihan normaalisti ja yö nukuttiin. Maanantaina se oli kuitenkin sitten edelleen levoton: töihin lähtevän Hannun perään se kitisi ja jopa haukahteli (vaikka meillä on siis pitkään saanut lähteä ihan rauhassa ja hiljaisuudessa töihin) ja touhuili levottomana aamulla varmaan pari tuntia - eikä syönyt, koko päivänä. Lenkin jälkeen alkoi sitten rentoutua, mutta ilmoitti kyllä muutaman ulkoa kuuluneen rytinän, mitä ei yleensä tee. Eikä maanantaiaamupäivän jälkeen ole taas tehnyt, siis kun täällä rytisee kyllä usein, kun lumet tulee katoilta...

Tiistaista alkaen se on ollut oikeastaan ihan normaali, eikä kitissyt perääni kun jäi yksin. Eli ihan hyvin on mennyt ainakin tähän asti :)

Katselmusta täällä innolla odotetaan - tulossa on myös Hetan sukulaisia, hauska nähdä niitäkin! :) (Juoksemistakin ollaan jopa harjoiteltu. Seisomista oikeastaan ei. Mutta kaunis nahkahihna on hankittu, kun oli kerran hyvä syy...)