Keväthankia!

Täällä sitä ollaan uudessa (vuokra)kodissa, rivitalossa, eri asuntoalueella kuin ennen. Täytyy sanoa, että lenkkeilymaastot täällä on kyllä ihan erinomaiset. Metsiä ja peltoja riittää meidän tarpeiksi. Tosin on kyllä niin älyttömästi lunta, että suosimaani umpimetsäilyä tai peltojen keskellä samoilua ei ole niin helppo harrastaa... Olenkin siis keksinyt moottorikelkkailusta yhden (1) hyvän puolen. Niiden uria pystyy pelloilla mukavasti hyödyntämään.

Tässä on Hetan piha, joka ei nyt just oo ihan käyttökunnossa :D Naapurin husky (tai ainakin sen näköinen) käy kurkistelemassa tuosta aidan päältä meillekin. Se on hihnassa siis tuossa pihassaan. Hepu ei ole kertaakaan huomannut sitä, ihan hyvä niin...


Mulla on nyt hiihtoloma, mikä tuli nyt oikein hyvään saumaan. Ollaan siis päivisin käyty ihan mukavia lenkkejä. Maanantaina ja tiistaina käytiin oikein reippaatkin lenkit, vapailua ja pallon heittelyä, umpihankeilua... Eilen oli lisäksi pentukoulu, jossa kyllä silti virtaa riitti. (mutta löytyipä muuten supernami, ite keitetty possun sydän! Sen avulla tehdään vielä ihmeitä!) Aattelin sitten, että tänään sellanen rento palauttava lenkki olis hyvä, myös itselle, kun tuo umpihankikahlaus on aika raskasta... (Ja aloitin myös pyöräilykauden eilen puolityhjillä renkailla, kun siippa käyttää autoa työmatkoihin...) Mentiin ihanassa auringonpaisteessa pellolla ja suunnattiin Iso-Hunnarille, joka on sellainen kohtuullisen kokoinen mäki, on siellä muinoin laskettelukeskuskin ollut. Pulkkailijoiden yms retkeilijöiden paikalle pölähtämisen pelossa päätin laskeutua vähän metsäisempää reittiä, kun katoin, että tästähän menee polku, jota ei ole kuitenkaan lähiaikoina kuljettu. Hepukin pääsi sitten vapaaksi. No, polku oli varmaan lähinnä pupujen käyttämä, joten umpihankimönkimiseltä ei vältytty! Hyvin arvioitu homma :D No, lähdettiin siitä sitten peltoa pitkin takaisin, ja löysin kivan väylän. 300 metriä kotiovelta huomasin, että olen tiputtanut Hepun pannan jonnekin matkan varrelle... Sillä oli siis valjaat vapailun ajan päällä, ja niihin sitten laitoin hihnan kun jatkoimme kytkettynä. Ei kun takaisin! Menin sitten lenkin eri suuntaan kuin aiemmin (ja samalla huomasin, että kiva väylä onkin yksityistie, hitto) ja panta löytyi sieltä pupunpolun yläpäästä, eli sainpa rämpiä sen siis vielä ylöspäinkin :D
Harvemmin oikeestaan tulee tehtyä samaa lenkkiä kahteen kertaan peräkkäin. Jos sit vaikka huomenna se palauttava päivä...

Tuolla pupunpolun varrella oli myös sellainen metsikkö, jota ennen Hepu alkoi murista ja haukkua sellaista vahtihaukkua. Ei yhtään intoillut eteenpäin vaan nimenomaan räksytti sieltä ylärinteestä. Rusakoiden perään se kiihkoilee, samoin toisten koirien ja kissojen, joten ei varmaan ollut niistä kyse. Ehkä siellä pusikossa oli kettu tai supikoira, koska näin seuraavalla polulla myös yksinäiset jäljet (ei siis ihmisen jälkiä lähellä), jotka ei olleet jäniksen. Hassua. Harvemmin Hetta nimittäin metsässä haukkuu. Kerran taas kun ajoimme autolla, näimme, että tien yli juoksee kettu noin sadan metrin päässä. Kun ohitimme autolla sen kohdan, Hepu pöhisi kuljetusboxissaan, vaikka se on nykyään siellä aina hiljaa (paitsi koirakoulun pihassa :D). Siitä siis tuli mieleen tuo reagointitapa petoeläimeen. Kiinnostavia nämä eläimet!

Huh, kylläpä on kuuma tässä auringonpaisteisen ikkunan ääressä. Kevät tulee!
Tässä Hepuli äskeisen lenkin jälkeen. Tuosta se siirtyi työpöydän alle aivan kyljelleen nukkumaan!


Muutama sana vielä muutosta: Hetta oli hämmästyttävän rauhallinen vanhalla asunnolla kaikkien pakkaus- ja roudaustouhujen aikana. Kun tehtiin kuormia, se oli osan aikaa autossa, ja osan ajan portin takana makkarissa nukkumassa. Ei päästänyt ääntäkään, vaikka tyypit ravaa eestaas ja kailottaa rappukäytävässä ja selvästi on jotain erikoista meneillään!
Täällä uudella asunnolla taas Hepu oli aluksi levoton ja hämmentynyt, ihan ekaa kertaa kun tultiin ja tää oli täynnä tavaraa, Hetta piippas ja vaelteli varmaan tunnin. Sitten se tuli keittiön pöydän alle nukkumaan :) iltaruoka maistui myös ihan normaalisti ja yö nukuttiin. Maanantaina se oli kuitenkin sitten edelleen levoton: töihin lähtevän Hannun perään se kitisi ja jopa haukahteli (vaikka meillä on siis pitkään saanut lähteä ihan rauhassa ja hiljaisuudessa töihin) ja touhuili levottomana aamulla varmaan pari tuntia - eikä syönyt, koko päivänä. Lenkin jälkeen alkoi sitten rentoutua, mutta ilmoitti kyllä muutaman ulkoa kuuluneen rytinän, mitä ei yleensä tee. Eikä maanantaiaamupäivän jälkeen ole taas tehnyt, siis kun täällä rytisee kyllä usein, kun lumet tulee katoilta...

Tiistaista alkaen se on ollut oikeastaan ihan normaali, eikä kitissyt perääni kun jäi yksin. Eli ihan hyvin on mennyt ainakin tähän asti :)

Katselmusta täällä innolla odotetaan - tulossa on myös Hetan sukulaisia, hauska nähdä niitäkin! :) (Juoksemistakin ollaan jopa harjoiteltu. Seisomista oikeastaan ei. Mutta kaunis nahkahihna on hankittu, kun oli kerran hyvä syy...)